Yrittäjän päivä 5.9.

Booth Groupin osakkaat

Yritykset ovat tärkeä yhteiskunnan perusta. Ne luovat uutta toimintaa, uutta työtä ja takaavat siten yhteiskuntamme hyvinvoinnin.

Yrittajanpaiva.fi

Tänään 5.9. vietetään Yrittäjän päivää. Tänä päivänä juhlistetaan ansaitusti jokaista maamme yrittäjää.
Esittelemme tässä kolme Booth Groupin yrittäjistä.

Patrik
Yrittäjänä 12 vuotta

Patrik perusti oman toiminimensä vuonna 2005. Hän toimi ensin uuniasentajana ja alkoi tämän ohella saamaan toimeksiantoja mm. huonekalusuunnitteluun liittyen. Messurakentajana Patrik aloitti yhdessä Booth Groupin suunnittelupäällikkö Jonaksen kanssa, kun he pääsivät rakentamaan osastoa Hannoverin Ligna-tapahtumaan. Messuala vei mukanaan ja toiminimet muuttuivat osakeyhtiöksi. Expolarin kautta Patrik ja Jonas toteuttivat messuosastoja kahdeksan vuoden ajan, kunnes kuin Expolar yhdistyi Sanrokin kanssa ja Booth Group sai alkunsa.

Patrik kokee oman yrityksen motivoivimpana tapana toimia yrityselämässä. Toiminta on palkitsevaa, mutta myös haastavaa. Patrik toivookin, että Suomen valtio tukisi pienyrittäjiä enemmän, jotta yrittäjät pystyisivät keskittymään yhä enemmän ydinosaamiseensa muun työn ohessa.

Timo
Yrittäjänä 11 vuotta

Booth Groupin tekninen vastaava Timo aloitti yrittäjänuransa televisioteknologian konsulttina. Vuonna 2012 Timo perusti Sanrok Oy:n yhdessä Booth Groupin toimitusjohtajan Janin kanssa. Siitä asti Timo on tehnyt töitä tapahtuma- ja promootioalalla. Messut tulivat mukaan vahvemmin vuonna 2015 Booth Groupin synnyn myötä.

Parasta yrittäjyydessä Timon mukaan ovat rajattomat mahdollisuudet ja se, että asiat ovat omissa käsissä. Vapaus, mutta myös vastuu ovat vahvasti läsnä yrittäjän arjessa. Booth Groupissa Timo arvostaa ennen kaikkea loistavia työkavereita ja innokasta tekemisen meininkiä, joka yrityksessä vallitsee.

Jani
Yrittäjänä 8 vuotta

Jani on ollut mukana monenlaisissa yrityksessä niin vähemmistö- kuin enemmistöosakkaan roolissa. Fokusoinnin mahdollistaminen ja rajattu määrä tunteja vuorokaudessa pakottivat kuitenkin keskittymään johonkin alaan ja tapahtuma-ala muodostui Janille omimmaksi.

Booth Groupin toiminnassa Jania kiinnostavat konkreettiset tuotteet, kuten messuosastot ja näkyvyyselementit, joissa oma työpanos näkyvät. Mielenkiintoa pitävät yllä asiakkaat ja heidän kiinnostavat brändinsä ja tarinansa. Haastetta yrittäjyyteen tuo tasapainoilu työn ja vapaa-ajan välillä, sillä yrittäjä on enemmän tai vähemmän töissä myös vapaa-ajallaan. Parasta taas on vapaus työnteossa ja sen muodostama mahdollisuus päätöksentekoon.

***

Meillä Booth Groupilla korostetaan usein yrittäjähenkisyyden merkitystä. Se pätee jokaiseen työntekijään yrittäjästatukseen katsomatta ja sitä kukin on pyrkinyt toteuttamaan omassa työssään. Iloista yrittäjän päivää siis ihan jokaiselle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.