Syksyn messut ulkomailla

Olemme Booth Groupissa olleet kiireisiä paitsi kotimaassa, myös näkyneet eri puolilla Eurooppaa. Tuotantopäällikkömme Patrik on reissannut syksyn aikana Serbian Belgradissa, sekä Ranskan Cannesissa messurakentamassa. Seuraavaksi vuorossa on tapahtuma Ruotsissa Jönköpingissä.

Tuotimme yhdessä tapahtumatoimisto MKTG:n kanssa Altian osaston Cannesin Tax Free World Assosiation -tapahtumaan. Me vastasimme osaston rakentamisesta ja siihen liittyvistä vaatimuksista. Toteutimme asiakkaalle myös päivystyksen paikan päällä tapahtuman ajaksi.

Messurakentaminen ulkomailla vaatii luonnollisesti enemmän työtä kuin kotimaan tapahtumat. Näin on ainakin Cannesissa, jossa sijaitseva Palais des Festivals et des Congrès on tunnettu tiukoista säännöistään etenkin ulkomaisten näytteilleasettajien osalta. Paperityö aloitettiinkin kuukausia ennen tapahtuman alkua. Sallitut rakennusmateriaalit on hyvin tarkkaan määritelty ja niiden käyttö ja sijoittelu tulee kirjata ja hyväksyttää tapahtumanjärjestäjällä ennen rakennuksen alkua.

”Näin useamman tapauksen, jossa osastorakenteita heitettiin ulos tapahtumanjärjestäjän puolesta. Pahimmassa tapauksessa koko osasto poistettiin ja paikan eteen vedettiin vain mustat muovit hylätyn osaston tilalle,” kertoo Cannesista palannut Patrik.

Rakensimme Cannesissa nyt kolmatta vuotta, joten osasimme varautua vaaditun selvitystyön laajuuteen, sekä paikallisten tarkastajien tiukkaan arviointiin. Patrik sanoo, että rakentaminen kyllä sujuu, kunhan kaikki on osattu ottaa huomioon. Haastavinta on paikallisen byrokratian ymmärtäminen, kun määräykset ovat niin paljon vaativampia kun Suomessa. Paikalliset yhteistyökumppanit ovat monessa tapauksessa välttämättömiä, sillä esimerkiksi sähkölaitteita ei Cannesin tapahtumapaikalla saa kytkeä verkkovirtaan ilman paikallista sähköasentajan todistustusta.

Taphtumien työmäärän arviointia vaikeuttaa tapahtumanjärjestäjän vuosittain tekemät muutokset vaatimuksiin. Tapahtuma on kuitenkin mielenkiintoinen ja  paikka upea, joten odotamme ensi vuoden messuja innolla!

Messuosaston rakennus Cannesissa
Patrik rakentamassa Altian messuosastoa Cannesissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *