Alihankinta 2017, osa 2/2

Muistathan tutustua myös aikaisemmin esittelemiimme osastoihin!

Okartek

Okartekin osaston ilmava vaikutelma saatiin aikaiseksi selkeillä muodoilla. Osastolle jätettiin vain välttämättömät elementit ja tuote-esittely toteutettiin kaaren alla niin, että tuotteisiin tutustumiseen oli rauhallinen tila, mutta tuotteet jäivät siististi kaaren taakse ulkoa päin katsottaessa.
Erityisesti osastolla ihastutti valotiski, joka oli ehdottomasti osaston näyttävin ja huomiota herättävin yksittäinen osa.

 

Okartekin osasto Alihankintamessuilla 2017Okartekin osasto Alihankintamessuilla 2017
Okartekin valotiski Alihankintamessuilla 2017

Lesjöfors

Lesjöforsin tuotteet olivat vahvasti esillä yrityksen osastolla, jousista saatiin hauskoja yksityiskohtia osastolle. Näyttävä elementti on myös aaltoileva printtiseinä.

Lesjöforssin messuosasto, Alihankinta 2017Lesjöforssin messuosasto, Alihankinta 2017

Jameshaft-Carpino

Rakensimme Jameshaftille ja Carpinolle yhteisosaston Alihankintaan nyt toisen kerran. Viime vuoden jälkeen osaston muuttamiselle ei nähty tarvetta, joten se toteutettiin samanlaisena kuin edellisvuonna. Aluvision-järjestelmän ansiosta osasto pystyttiin toteuttamaan samanlaisena uudestaan.

Carpino ja Jame Shaft messuosasto, Alihankinta 2017

Etra

Etran osasto oli ehdoton taidonnäytteemme pinta-alaltaan suurten messuosastojen luokassa. Osastosta saatiin upea yhtenäinen kokonaisuus, vaikka sen sisällä olikin useampi näytteilleasettaja. Sinivalkoinen osasto kuvasti Etraa suomalaisena yrityksenä ja ripustuksen sininen risti sitoi osaston Suomen juhlavuoteen. Suurta osastoa suunniteltaessa toimiva näkyvyys joka puolelle on erittäin tärkeää ja siinä onnistuttiin osastolla erinomaisesti.

Etran messusosasto, Alihankinta 2017Etran messusosasto, Alihankinta 2017

Videowall Etran osastolla
Videowall Etran osastolla

Haluamme kiittää kaikkia Alihankinta-messun asiakkaitamme luottamuksesta ja erinomaisesta yhteistyöstä. Palataan samoissa merkeissä ensi vuonna!

Kuvat: Annamaria Palsi-Ikonen

Alihankinta 2017, osa 1/2

Alihankinta-tapahtumaa vietettiin tällä viikolla. Se oli syksyn suurin yksittäinen tapahtumamme ja erinomainen näyte monipuolisista osastoista, joita pystymme rakentamaan. Ohessa esittelemme neljä rakentamistamme osastoista.
Muistathan tutustua myös loppuihin osastoihin.

Cadworks

Cadworksin osastolle toteutettiin huonemainen rakenne, joka tarjosi erinomaisen tilan 3D-virtuaalitodellisuuskokeiluja varten. Musta-oranssi värimaailma erottui messuilla upeasti.

Cadworks Alihankinta
Cadworks Alihankinta
3D-virtuaalilasien kokeilu
Cadworks Alihankinta
Aluvision-tiski Cadworksin osastolla

 

FinnProfiles

FinnProfilesin osastoon toteutettiin elementtejä, joilla pystyttiin tuomaan esiin FinnProfilesin monipuolista tarjontaa. Näyttävä osasto sisälsi kaksi keskusteluryhmää, tilavan vastaanottoalueen tiskeineen sekä reilun kokoisen varastotilan. Suuren kattoripustuksen avulla osasto saatiin näkymään ympäri hallia.

FinnProfiles Alihankinta
FinnProfiles Alihankinta
Toinen osaston keskustelualueista
FinnProfiles Alihankinta
FinnProfilesin materiaaleja esillä osastolla
 

Fortaco

Fortacon osastolle toteutettiin monia visuaalisia elementtejä, joilla pystyttiin havainnollistamaan yrityksen toimintaa, jota on muuten haastavaa esitellä messuympäristössä. Korkeat elementit näkyivät kauas ja valaistu karttaseinä keräsi huomiota osastolla.

Fortaco Alihankinta

Fortaco Alihankinta

Fortaco Alihankinta
Fortacolle rakennettu valoseinä

Fortaco Alihankinta

 

Mecsalo

Mecsalon osasto jaettiin väreillä kahteen osaan esiteltävien brändien mukaan. Näytöillä esitettiin kummankin brändin mukaisia videoita. Osasto ei ollut pinta-alaltaan suuri, mutta sinne saatiin mahtumaan mm. esiteltäviä tuotteita ja jääkaappi.

Mecsalo Alihankinta

Fortaco Alihankinta

Fortaco Alihankinta

 

Kuvat: Annamaria Palsi-Ikonen

Yrittäjän päivä 5.9.

Booth Groupin osakkaat

Yritykset ovat tärkeä yhteiskunnan perusta. Ne luovat uutta toimintaa, uutta työtä ja takaavat siten yhteiskuntamme hyvinvoinnin.

Yrittajanpaiva.fi

Tänään 5.9. vietetään Yrittäjän päivää. Tänä päivänä juhlistetaan ansaitusti jokaista maamme yrittäjää.
Esittelemme tässä kolme Booth Groupin yrittäjistä.

Patrik
Yrittäjänä 12 vuotta

Patrik perusti oman toiminimensä vuonna 2005. Hän toimi ensin uuniasentajana ja alkoi tämän ohella saamaan toimeksiantoja mm. huonekalusuunnitteluun liittyen. Messurakentajana Patrik aloitti yhdessä Booth Groupin suunnittelupäällikkö Jonaksen kanssa, kun he pääsivät rakentamaan osastoa Hannoverin Ligna-tapahtumaan. Messuala vei mukanaan ja toiminimet muuttuivat osakeyhtiöksi. Expolarin kautta Patrik ja Jonas toteuttivat messuosastoja kahdeksan vuoden ajan, kunnes kuin Expolar yhdistyi Sanrokin kanssa ja Booth Group sai alkunsa.

Patrik kokee oman yrityksen motivoivimpana tapana toimia yrityselämässä. Toiminta on palkitsevaa, mutta myös haastavaa. Patrik toivookin, että Suomen valtio tukisi pienyrittäjiä enemmän, jotta yrittäjät pystyisivät keskittymään yhä enemmän ydinosaamiseensa muun työn ohessa.

Timo
Yrittäjänä 11 vuotta

Booth Groupin tekninen vastaava Timo aloitti yrittäjänuransa televisioteknologian konsulttina. Vuonna 2012 Timo perusti Sanrok Oy:n yhdessä Booth Groupin toimitusjohtajan Janin kanssa. Siitä asti Timo on tehnyt töitä tapahtuma- ja promootioalalla. Messut tulivat mukaan vahvemmin vuonna 2015 Booth Groupin synnyn myötä.

Parasta yrittäjyydessä Timon mukaan ovat rajattomat mahdollisuudet ja se, että asiat ovat omissa käsissä. Vapaus, mutta myös vastuu ovat vahvasti läsnä yrittäjän arjessa. Booth Groupissa Timo arvostaa ennen kaikkea loistavia työkavereita ja innokasta tekemisen meininkiä, joka yrityksessä vallitsee.

Jani
Yrittäjänä 8 vuotta

Jani on ollut mukana monenlaisissa yrityksessä niin vähemmistö- kuin enemmistöosakkaan roolissa. Fokusoinnin mahdollistaminen ja rajattu määrä tunteja vuorokaudessa pakottivat kuitenkin keskittymään johonkin alaan ja tapahtuma-ala muodostui Janille omimmaksi.

Booth Groupin toiminnassa Jania kiinnostavat konkreettiset tuotteet, kuten messuosastot ja näkyvyyselementit, joissa oma työpanos näkyvät. Mielenkiintoa pitävät yllä asiakkaat ja heidän kiinnostavat brändinsä ja tarinansa. Haastetta yrittäjyyteen tuo tasapainoilu työn ja vapaa-ajan välillä, sillä yrittäjä on enemmän tai vähemmän töissä myös vapaa-ajallaan. Parasta taas on vapaus työnteossa ja sen muodostama mahdollisuus päätöksentekoon.

***

Meillä Booth Groupilla korostetaan usein yrittäjähenkisyyden merkitystä. Se pätee jokaiseen työntekijään yrittäjästatukseen katsomatta ja sitä kukin on pyrkinyt toteuttamaan omassa työssään. Iloista yrittäjän päivää siis ihan jokaiselle!

Boothin syksy

Messualan sesongit ajoittuvat vuosittain kevääseen ja syksyyn. Näin on tietysti myös meillä ja tästä syksystä näyttää muodostuvan tähänastisista kiireisin.

Meille syksyn suurin tapahtuma tulee olemaan Tampereen Alihankinta syyskuun lopussa. Kuvat osastoja varten piirrettiin pääasiallisesti jo keväällä ennen lomia ja nyt valmistellaan osastojen toteutusta kovaa vauhtia. Alihankinta on myös monelle asiakkaistamme syksyn tärkein tapahtuma ja se näkyy siinä miten osastoihin panostetaan. Osaston koosta riippumatta ulkoasuun on kiinnitetty paljon huomiota ja nähty vaivaa sen eteen, että lopputulos on viimeistelty. Kansainvälinen Alihankinta on merkittävä verkostoitumistapahtuma ja yrityksen ilmeen on syytä olla kunnossa upeasta messuosastosta lähtien.

Finnprofiles Alihankinta 2016
Finnprofilesin osasto Alihankinta 2016 -messuilla

Heti Alihankintaa seuraavalla viikolla lähdemme rakentamaan Teknologia-messua, johon rakennamme myös useamman osaston. Helsingin messukeskuksen Teknologia on pohjoismaisella mittakaavalla merkittävä teknologiatapahtuma. Osastojen suunnittelussa on käytetty raikasta ilmettä ja paljon värejä, millä ollaan saatu yritykset ja tuotteet hienosti esiin.

Muita alkusyksyn tapahtumia kalenterissamme ovat mm. kansainvälisen lääketieteen koulutusjärjestön AMEEn konferenssitapahtuma Helsingissä, Habitare, Tampereen Isännöintipäivät ja Also Expo. Osassa näistä messuista tullaan näkemään erinomaisesti, miten pienellekin osastopinta-alalle voidaan toteuttaa todella upeita osastoita, kun suunnittelussa päästään toteuttamaan uusia ideoita. Osaan taas rakennetaan suuria osastokokonaisuuksia erilaisine elementteineen.

Oman osuutensa syksyn aikataulusta vievät suunnitteilla olevat ulkomaan messut. Toteutamme syksyn aikana osastoja ympäri Eurooppaa. Ulkomaan messut ovat aina mielenkiintoisia projekteja, mutta ne vaativat merkittävästi enemmän resursseja projektinhallinnan osalta, kuin kotimaan tapahtumat.

Messusuunnittelija Andreas Lahtivuori
Suunnittelijamme Andreas luomassa uutta osastoa

Promotuotteet kesän tapahtumiin kampanjahintaan!

Kaikki tuotteet tulostettuna haluamallasi visulla!

Erimalliset ja -kokoiset premium beachflagit alkaen

139 €

Beachflagit toimitetaan kestävällä alumiinirungolla ja tukevalla metallijalalla.

Säkkituoli
55 x 55 cm

99 €

 

 

Kuutioistuin
45 x 45 x 45 cm
89 €

 

 

X-banneri
80 x 180 cm

59 €

 

 

Rantatuoli
110 x 41 cm

89 €

 

 

Kätevät pop up -seinäkkeet

Pop up -seinä M (2,26 x 2,26 m)
499 €

Pop up -seinä L (3,00 x 2,26 m)
599 €

Pop up -seinä XL (3,74 x 2,26 m)
799 €

Sisältää seinärakenteen, kangastulosteen ja kantokassin.

Suutulosteet edullisesti

Banderollit purjerenkailla ja vahvistetulla reunalla 18 € / m²
Esim. 5 x 2 m
180 €

Tilaa tai kysy lisää:
Ida Ruohomäki: ida.ruohomaki@booth.fi050 5119 144
Jani Rokala: jani.rokala@booth.fi0400 856 329
Esa Mattssonesa.mattsson@booth.fi044 307 1071.

Kampanjahinnat ovat voimassa 30.6. asti.
Asiakas toimittaa materiaalit valmiina pohjien mukaisesti.
Hinnat eivät sisällä arvonlisäveroa. Tuotteet vapaasti varastossamme Liedossa.

Booth Group aloitti yhteistyön Marlin kanssa

Marli
Marli Fastfood & Café & Ravintola 2017
Marlin osasto Fastfood & Café & Ravintola 2017 -tapahtumassa Helsingin messukeskuksessa

Saimme kunnian toteuttaa Marlin messuosaston viime viikolla Easyfairsin Fastfood & Café & Restaurant -messuille. Yhteistyö alkoi neuvottelujen jälkeen, kun Marli päätti valita Booth Groupin tulevien osastojensa toteuttajaksi. Kävimme keskustelua 3D-visualisoitujen kuvien avulla, minkä kautta osasto saatiin vastaamaan asiakkaan toiveita. Marlin Senior Brand Manager Irma Mäki oli tyytyväinen lopulliseen toteutukseen:

”Osasto on näyttävä, moderni ja käytännöllinen. Rakenteissa oli hyvin piilossa paljon säilytystilaa mm. Jackpotin palkinnoille. Myös osastomme takahuoneeseen suunniteltu minikeittiö tiskialtaineen toimi. Aikataulut koko prosessin aikana suunnittelusta toimitukseen ja osaston purkuun pitivät.”

Toteutettu osasto koostuu useammasta elementistä ja se rakennettiin tietysti Aluvision-järjestelmällä. Asiakasmagneettina toimi Boothin Jackpot, jonka palkintona oli uusia Marli Hyvinvointijuomia. Jackpot oli tapahtumassa todella pidetty ja toi hauskan ja toimivan vaihtoehdon näytejakeluun. Upea yksityiskohta osastolla oli taustavalaistu vitriini, joka toi tuotteet näyttävästi esille. Aluvision mahdollistaa sen, että osasto voidaan rakentaa tulevilla messuilla uudestaan kustannustehokkaasti joko täysin samanlaisena tai haluttaessa valituilla muutoksilla.

Olemme iloisia alkaneesta yhteistyöstä ja odotamme innolla tulevia tapahtumia.

 

Haetaan yhteistyökumppaneita messurakentajiksi

Booth Group Oy on tapahtumamarkkinoinnin ammattilainen ja uusinta tekniikkaa hyödyntävä suunnittelu- ja toteutuspalveluja tarjoava yritys. Asiakkaitamme ovat sekä kotimaiset että kansainväliset yritykset ja brändit. Vastaamme asiakkaidemme odotuksiin ja mieluummin vielä ylitämme ne. Suunnittelemme ja toteutamme tapahtumia ja messuosastoja avaimet käteen -periaatteella Suomessa ja ulkomailla.

Haemme päteviä messurakentajia ja -asentajia yhteistyökumppaneiksi Helsinkiin, Tampereelle ja Jyväskylään. Yrityksesi toimii rakentajana paikallisissa tapahtumissa tarvittaessa. Tapahtumasesongit keskittyvät syksyyn ja kevääseen. Toimitte joko yhteistyössä meidän rakentajiemme kanssa, tai itsenäisesti tapahtumapaikalla.

Odotamme, että yrityksesi on rakennusalan ammattilainen. Kokemus näyttely- ja messurakentamisesta katsotaan eduksi. Yrityksesi koolla ei ole merkitystä, huomioimme kaikki yhteydenotot.

Käytämme messuosastoillamme pääasiallisesti Aluvision-messurakennusjärjestelmää. Aluvision on näppärä ja yksinkertainen järjestelmä, jonka käyttö on helppo oppia. Koulutamme yhteistyökumppanimme käyttämään järjestelmää.

Tiedustelut ja yhteydenotot Jani Rokalalle, 0400 856 329 tai jani.rokala@booth.fi.

MyHelsinki-valokirjaimet #2

MyHelsinki Malmi airport

Tuotimme Visit Helsingille valokirjainteoksen viime vuoden lopussa. MyHelsinki-kirjaimet saavuttivat valtavan näkyvyyden sosiaalisessa mediassa ja teos on ollut erittäin suosittu Helsingin kaupungin eri tapahtumissa. Suuren kysynnän vuoksi teoksesta päätettiin tilata toinenkin kappale, joka valmistettiin ensimmäisen kopioksi. Toinen teos toimitettiin helmikuun puolivälissä Malmin kentälle, jossa se valaisee tapahtumia helmikuussa.

Valokirjaimista ollaan kiinnostuttu muuallakin ja vastaavien teosten tuottamisesta eri tahoille keskustellaan jo. Teokset pystytään tuottamaan täysin asiakkaan toiveiden mukaisesti, mikä tekee siitä loistavan lisän minkä tahansa tahon näkyvyyteen.

Teemu on Booth Groupin uusin työntekijä

Messirakentaja Teemu Silmu

Booth Groupin uusin työntekijä, Teemu Silmu, ehti aloittamaan työt juuri ennen joululomia. Teemun työtehtäviin kuuluu varaston toiminnasta vastaaminen, sekä messurakennus osana tiimiä. Töitä onkin riittänyt sekä varaston puolella että tammikuun messujen parissa ja Teemu on päässyt perehtymään talon käytäntöihin pikavauhtia.

Teemu on koulutukseltaan puuseppä ja hänellä on laaja kokemus varasto- ja asiakaspalvelutyöstä puutavarayrityksessä. Myös Booth Groupin varaston hoito on sujunut hyvällä rutiinilla alusta alkaen ja varasto onkin saanut uuden järjestyksen jo Teemun ensimmäisten työviikkojen aikana.

Turusta kotoisin oleva Teemu pelasi vuosia jalkapalloa Turun FC Interissä ja seuraa nykyäänkin urheilua aktiivisesti. Päälaji tosin on vaihtunut pääasiallisesti jääkiekkoon oman uran päätyttyä.

Canal Digital -myymäläkalusteet ympäri Suomea

Canal Digital myymäläkaluste

Booth Group toteutti ja asensi Canal Digitalille myymäläkalusteet tuotteiden esittelyyn. Kompaktiin kalusteeseen on integroitu Canal Digitalin satelliittidigiboksi, tabletti ja näyttö. Kalusteen avulla pystytään esittelemään Canal Digitalin sisältöpalveluita ja se toimii erinomaisesti myyjän tukena, kun samassa pisteessä pystytään esittelemään kanavia sekä mobiililaitteella että televisiolla. Lisäksi kaluste sisältää infoscreenin, jolla pystytään esittämään ajankohtaiset viestit.

Kaluste on rakennettu käyttäen Aluvision-järjestelmää, mikä mahdollistaa kalusteen näppärän siirron, sekä purun ja uudelleenkokoamisen. Pinnat voidaan tarvittaessa printata uudelleen, joten kaluste kestää aikaa loistavasti. Kaluste asennettiin yhteensä 20 Veikon koneen, Gigantin, Expertin ja Teknisten myymälään ympäri Suomea.

Canal Digital -tuote-esittelypiste
Canal Digital -myymäläkaluste