Booth Groupilla aloitti uusi suunnittelija

Suunnitelija Maria Mäkimattila

Booth Groupin tiimin uusin vahvistus on suunnittelija Maria Mäkimattila. Maria aloitti työt marraskuun puolivälissä ja opettelee nyt Aluvisionin käyttöä messurakenteena.

Marialla on tuotemuotoilijan koulutus Hämeen ammattikorkeakoulusta Hämeenlinnasta. Jatko-opintonsa Maria suoritti Pariisissa Strate Design School -korkeakoulussa opiskellen teollista muotoilua. Matkustelusta pitävä Maria on asunut ja työskennellyt yhteensä useamman vuoden paitsi Ranskassa, myös Norjassa ja Italiassa.

Vuoden 2011 lopussa Maria palasi kotiseudulleen ja asettui Turkuun, missä hän on tehnyt muotoilijan töitä viitisen vuotta. Hän on myös Ainova Osuuskunnan perustajajäsen ja puheenjohtaja. Maria on innoissaan uusista haasteista Booth Groupin suunnittelijana. Ensimmäinen työmatka Boothin työntekijänä odottaa joulukuun alussa, kun suunnittelijat lähtevät Belgiaan täydennyskoulutukseen oppimaan Aluvisionin uutuuksista.

(Paikka täytetty) Avoin työpaikka! Haemme varastotyöntekijä-messurakentajaa

Booth Group Oy - Työntekijä haussa

Booth Group Oy on tapahtumamarkkinoinnin ammattilainen ja uusinta tekniikkaa hyödyntävä suunnittelu- ja toteutuspalveluja tarjoava yritys. Saamme tuotteet, brändit ja yritykset kohtaamaan potentiaaliset asiakkaat. Asiakkaitamme ovat sekä kotimaiset että kansainväliset yritykset ja brändit. Asiakasyritystemme kanssa pitkään jatkunut hyvä yhteistyö on paras osoitus sitoutumisestamme ja intohimoisesta suhteesta työhömme. Vastaamme asiakkaidemme odotuksiin ja mieluummin vielä ylitämme ne. Suunnittelemme ja toteutamme tapahtumia ja messuosastoja avaimet käteen -periaatteella Suomessa ja ulkomailla.

Haemme joukkoomme uutta varastotyöntekijä-messurakentajaa.
Odotamme sinulta aikaisempaa kokemusta varastotyöskentelystä sekä trukinajotaitoa. Emme odota aikaisempaa kokemusta rakennusalalta, mutta sinun tulee olla kätevä käsistäsi. Pystyt työskentelemään itsenäisesti ja oma-aloitteisesti, mutta toimit hyvin myös ryhmässä ja omaat hyvät vuorovaikutustaidot. B-ajokortti on tehtävässä välttämätön, samoin perustason atk-taidot. Av-tekniikan tuntemus katsotaan eduksi.

Työtehtäviisi kuuluu huolehtia yrityksen varastotilojen toimivuudesta ja järjestyksestä. Hoidat logistiikkaa ja olet mukana messuilla ja muissa tapahtumissa asentajana.

Toimipaikkasi sijaitsee Liedon Tuulissuon toimipisteessämme, mutta tehtävä edellyttää matkustusvalmiutta ja mahdollisuutta työskennellä joustavasti perustyöaikojen ulkopuolella esim. iltaisin ja viikonloppuisin.

Tarjoamme sinulle kehittävän työpaikan motivoivassa työympäristössä ja mahdollisuuden päästä kehittämään omaa osaamistasi yhdessä alan ammattilaisten kanssa. Meillä olet osa tapahtuma-alan kasvuyritystä, jossa huolehdimme henkilöstömme hyvinvoinnista.

Työsuhde on aluksi määräaikainen mutta jatko vakinaiseen työsuhteeseen on tavoitteena.

Jätä hakemuksesi ja CV:si palkkatoiveineen osoitteeseen jani.rokala@booth.fi

Lisätietoja antaa Jani Rokala (0400 856 329seuraavasti:
to 3.11. klo 12-14
ma 7.11. klo 12-14
to 10.11. klo 12-14

Haastattelut aloitetaan heti ja paikka täytetään sopivan henkilön löydyttyä.

Matka alkaa nyt!

Matkamessut

Matka 2017 -tapahtumaa vietetään 19.-22.1.2017. Messuosastojen toteutus aloitetaan nyt! Matkamessut järjestetään perinteisesti vuoden alussa ja tapahtumapaikkana on jälleen Helsingin messukeskus. Vuoden 2016 Matkamessuille osallistui lähes 67 000 kävijää. Tämän vuoden tapahtuman partnerimaa on Turkki.

Booth Group on monipuolisena messurakentajana luotettava yhteistyökumppani myös Matkamessuille. Pystymme ideoimaan osaston asiakkaan puolesta tai muuttamaan tämän valmiit ajatukset toteutuksiksi. Meillä on kokemusta niin toiminnallisista ja osallistavista kuin staattisemmistakin osastoista ja pystymme asiantuntemuksemme avulla suosittelemaan oikenlaista ratkaisua vastaamaan juuri sinun yrityksesi ja brändisi tarpeita.

Ota yhteyttä, niin saadaan osastosi suunnittelu käyntiin!

(Paikka täytetty) Avoin työpaikka! Haemme suunnittelija-projektipäällikköä

Booth Group Oy - Työntekijä haussa

Booth Group Oy on tapahtumamarkkinoinnin ammattilainen ja uusinta tekniikkaa hyödyntävä suunnittelu- ja toteutuspalveluja tarjoava yritys. Saamme tuotteet, brändit ja yritykset kohtaamaan potentiaaliset asiakkaat. Asiakkaitamme ovat sekä kotimaiset että kansainväliset yritykset ja brändit. Asiakasyritystemme kanssa pitkään jatkunut hyvä yhteistyö on paras osoitus sitoutumisestamme ja intohimoisesta suhteesta työhömme. Vastaamme asiakkaidemme odotuksiin ja mieluummin vielä ylitämme ne. Suunnittelemme ja toteutamme tapahtumia ja messuosastoja avaimet käteen -periaatteella Suomessa ja ulkomailla.

Haemme kasvavaan joukkoomme suunnittelija-projektipäällikköä.

Sinulla on kokemusta 3D-suunnittelusta ja teknisestä piirtämisestä. Lisäksi sinulla on luovuutta muuttaa asiakkaan ajatukset ideoiksi ja valmiiksi suunnitelmiksi. Pystyt ymmärtämään rakenteiden tekniset vaatimukset ja erilaisten materiaalien ominaisuudet. Puhut ja kirjoitat sujuvaa englantia.

Suunnittelijana tehtäviisi kuuluu messuosastojen ideoinnin ja teknisten piirroksien tuottamisen lisäksi erilaisten projektien hallinnointi, mikä edellyttää sinulta ymmärrystä laajoista kokonaisuuksista, mutta myös kykyä keskittyä pieniin yksityiskohtiin. Hyvät vuorovaikutustaidot ovat tehtävässä välttämättömät, sillä työskentelet tiiviissä yhteistyössä muiden suunnittelijoidemme sekä myyjiemme ja asiakkaidemme kanssa.

Toimipaikkasi sijaitsee Liedon Tuulissuon toimipisteessämme, mutta tehtävä edellyttää myös matkustusvalmiutta.

Tarjoamme sinulle kehittävän työpaikan motivoivassa työympäristössä ja mahdollisuuden päästä kehittämään omaa osaamistasi yhdessä alan ammattilaisten kanssa. Meillä olet osa tapahtuma-alan kasvuyritystä, jossa huolehdimme henkilöstömme hyvinvoinnista

Työsuhde on aluksi määräaikainen mutta jatko vakinaiseen työsuhteeseen on tavoitteena.

Jätä hakemuksesi ja CV:si palkkatoiveineen osoitteeseen jani.rokala@booth.fi
Lisätietoja: Jani Rokala, 0400 856 329.

Haastattelut aloitetaan heti ja paikka täytetään sopivan henkilön löydyttyä.

Uutta henkilöstöä Booth Groupiin

Samuli, Ida ja Esa Booth Groupin työntekijät

Booth Groupissa on kesän ja syksyn aikana aloittanut kolme uutta työntekijää. Myynnissä aloitti Esa Mattsson, varastomiehenä ja messurakentajana Samuli Saarikettu ja tapahtumakoordinaattorina Ida Ruohomäki. Booth Groupin syksy pääsee nyt kunnolla vauhtiin, kun uudet työntekijät ovat aloittaneet tehtävissään.

Esa on työskennellyt kaupan alalla 10-vuotiaasta asti, kun tämä aloitti nuorena työuransa jakamalla paikallisen kaupan mainoslehtisiä. Nuoruuden haaveet arkkitehdin urasta väistyivät myyntialan tieltä ja Esa onkin toiminut kauppiaana ja myyjänä nyt 30 vuoden ajan. Messualalla Esa pitää mieluisana sitä, että pääsee työskentelemään eri aloilla toimivien yritysten myyntihenkisten ihmisten kanssa. Työllään Esa tietää tuovansa helpotusta yritysten kiireiseen arkeen, kun hän pystyy tarjoamaan apua esimerkiksi messuosastojen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Tästä Esa on jo kerännyt kiitosta, kun yritykset ovat kertoneet säästäneensä merkittävästi aikaa ja vaivaa luottamalla messuosastojensa suunnittelussa Booth Groupiin.

Samuli valmistui helmikuussa kansainvälisen kaupan tradenomiksi Pietarsaaren Centriasta. Hän työskenteli varastolla koko opiskeluaikansa ja Booth Groupinkin varasto on tullut nopeasti tutuksi. Vaatimattomasti kotinikkariksi itseään nimittävä Samuli on todistanut taitonsa myös messurakentajana. Samulilla pitää kiirettä sekä töissä että kotona, sillä hän on pariviikkoisen vauvan isä.

Seinäjoelta kotoisin oleva Ida on vastavalmistunut kulttuurituottaja, jolla on aikaisempaa kokemusta erityisesti tapahtumatuotannosta. Projektitoiminnan ammattilaisena Ida tuo Booth Groupin ketjuun lisälenkin, kun projektien hallinnointi siirtyy osittain pois myyjien ja suunnittelijoiden harteilta. Idan tehtäviin kuuluu myös yrityksen sosiaalisen median ja verkkosivuston sisällöntuotanto.

PerkinElmer valitsi Booth Groupin yhteistyökumppanikseen

Perkin Elmer_ Booth Group

Booth Group on aloittanut yhteistyön PerkinElmerin kanssa yrityksen valittua Booth Group Oy:n tuottamaan messuosastojaan. PerkinElmer ja sen biotieteiden yksikköön kuuluva Wallac Oy kehittävät terveydenhuollon diagnosointia, tutkimusta ja analysointia edesauttavaa teknologiaa.

Yhteistyö saatiin käyntiin syyskuussa Alankomaissa Haagissa, jossa messuosaston toteutusta ja käytettävyyttä kiiteltiin vuolaasti.

 

(Paikka täytetty) Tule meille töihin! Etsimme tapahtumakoordinaattoria tai tapahtumakoordinaattori-harjoittelijaa

Booth Group Oy - Työntekijä haussa

Booth Group Oy on tapahtumamarkkinoinnin ammattilainen ja uusinta tekniikkaa hyödyntävä suunnittelu- ja toteutuspalveluja tarjoava yritys. Saamme tuotteet, brändit ja yritykset kohtaamaan potentiaaliset asiakkaat. Asiakkaitamme ovat sekä kotimaiset että kansainväliset yritykset ja brändit. Asiakasyritystemme kanssa pitkään jatkunut hyvä yhteistyö on paras osoitus sitoutumisestamme ja intohimoisesta suhteesta työhömme. Vastaamme asiakkaidemme odotuksiin ja mieluummin vielä ylitämme ne. Suunnittelemme ja toteutamme tapahtumat ja messuosastot avaimet käteen -periaatteella Suomessa ja ulkomailla.

Etsimme kasvavaan nuorekkaaseen joukkoomme erinomaiset vuorovaikutus- ja organisointitaidot omaavaa

Tapahtumakoordinaattoria / Tapahtumakoordinaattori-harjoittelijaa

Tapahtumakoordinaattorina suunnittelet ja tuotat tapahtumia, kuten promootioita, messuja, yritystilaisuuksia jne. Työskentelet yhdessä suunnittelijoiden, myyjien ja asiakkaidemme kanssa. Vastaat itsenäisesti tapahtumien tuottamisesta sisältäen mm: aikataulutuksen, käytännön järjestelyt, viestinnän, organisaation ohjaamisen. Pidät yhteyttä asiakkaisiin, yhteistyökumppaneihin ja alihankkijoihin. Buukkaat myös tapahtumatyöntekijöitä ja ohjeistat heitä.

Odotamme Sinulta:

• Aikaisempaa kokemusta tapahtumien järjestämisestä / toteuttamisesta
• Erinomaisia organisointi- ja vuorovaikutustaitoja
• Projektinhallintakykyä
• Riittäviä ATK-taitoja
• SoMe tuntemusta
• Matkustusvalmiutta
• Itsenäistä työskentelytapaa, joustavuutta ja aktiivisuutta

Toimipaikkasi sijaitsee Liedon Tuulissuon toimipisteessämme, mutta tehtävä edellyttää myös matkustusvalmiutta.

Tarjoamme sinulle mahdollisuuden itsenäiseen ja vastuulliseen työskentelyyn sekä monipuolisia haasteita, joiden avulla pääset kehittämään omaa osaamistasi. Meillä olet osa tapahtuma-alan kasvuyritystä, jossa huolehdimme henkilöstömme hyvinvoinnista. Tukenasi on osaava joukko tapahtuma-alan ammattilaisia ja asiantuntijoita, alan parhaat työvälineet ja motivoiva työympäristö.

Työsuhde on aluksi määräaikainen mutta jatko vakinaiseen työsuhteeseen on tavoitteena.

Lisätietoja tehtävästä antaa toimitusjohtaja Jani Rokala, puh. 0400-856329

Jätä hakemuksesi ja CV:si palkkatoiveineen osoitteeseen jani.rokala@booth.fi

Haastattelut aloitetaan heti ja paikka täytetään sopivan henkilön löydyttyä.

Booth Group Oy – Sanrok ja Expolar yhdistyivät

Booth Group Hallitus

Tapahtumamarkkinoinnin kaarinalainen yritys Sanrok Oy ja lietolainen messuosastojen, myyntitapahtumien sekä toimitilojen sisustusten suunnitteluun ja toteuttamiseen erikoistunut Expolar Oy yhdistävät voimansa. Syyskuun alussa toimintansa aloittanut Booth Group Oy yhdistää molempien yritysten osaamisen ja tekee tapahtumamarkkinointia uudelta pohjalta.

Booth Groupin osakkaita ovat Jani Rokala, Jonas Östman, Patrik Gröndahl ja Timo Santi.

Lataa tästä: Lehdistötiedote Booth Group