Alkuvuoden messut ympäri maata

Syksyn messukausi on vielä hyvässä vauhdissa, mutta ensi vuoden messut ja muut tapahtumat ovat jo työpöydällä. Nyt viimeistään on aika alkaa valmistautumaan alkuvuoden tapahtumiin, joita on perinteisesti tarjolla laidasta laitaan. Suurin messukaupunki Helsinki näkyy tietysti vahvana, mutta kiinnostavia ja suosittuja tapahtumia järjestetään tänäkin keväänä myös muualla maassa.

Verkostojen kasvattamisesta kiinnostuneen on syytä tutustua eri tyyppisiin tapahtumiin eri paikkakunnilla, sillä näytteilleasettajat ja messukävijät vaihtelevat eri tapahtumissa merkittävästi. Ohessa muutamia esimerkkejä erilaisista tapahtumista ympäri Suomea. Messukeskusten sivuilta löydät lisää tapahtumia, joista löytyy varmasti sopivia jokaiselle yritykselle. Messuosastot-sivultamme voit lukea lisää eri kaupunkien tapahtumapaikoista.

Kevään messukausi lähtee käyntiin heti alkuvuodesta, kun tammikuun puolessa välissä vietetään Matka-messut Helsingissä. Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma tarjoilee uusia kohteita, matkavinkkejä, kokemuksia ja elämyksiä. Tapahtumalla on suuri yleisö niin messukävijöissä kuin näytteilleasettajissakin. Matka on ehdottomasti tapahtuma, jossa kannattaa erottautua!
Matka-messujen aikaa Helsingin messukeskuksessa järjestetään myös Caravan-tapahtuma.

Helmikuun alussa vietetään Asta Rakentajaa Tampereella. Asta Rakentaja on Pirkanmaan suurin alan tapahtuma ja siihen osallistuu vuosittain tuhansia kävijöitä, joille uuden talon rakentaminen tai vanhan kodin remontointi on ajankohtaista. Asta Rakentaja on erinomainen tilaisuus tuoda esiin omaa osaamistasi, tapahtuman laaja tarjonta takaa että tapaat juuri oikeat ihmiset! 

SähköTeleValoAv on yksi vuoden merkittävimmistä alan ammattilaistapahtumista. Tapahtuma sisältää lukuisia seminaareja, tietoiskuja ja muita tilaisuuksia tavata potentiaalisia asiakkaita sekä verkostoitua. SähköTeleValoAv on järjestetty Jyväskylässä vuodesta 1982 ja tapahtuma on kehittynyt jatkuvasti aiempaa paremmaksi. Osallistujissa on asiantuntijoita useilta eri aloilta.

Turussa järjestettävä NaviGate kerää yhteen alan ammattilaisia läheltä ja kaukaa. NaviGate on ehdoton tapahtuma niille, joiden liiketoiminta liittyy tavalla tai toisella meriteollisuuteen nyt tai tulevaisuudessa. Tapahtuma esittelee uusia näkökulmia, innovaatioita ja erityisesti suomalaista osaamista. Turun meriteollisuus on tällä hetkellä nosteessa, joten tätä tilaisuutta päästä osaksi kasvua ei kannata ohittaa.

Ota yhteyttä

Tarvitsetko yhteistyökumppaniksesi messurakentajaa näihin tai muihin tapahtumiin? Tuotamme osastot mihin tahansa Suomeen tai ulkomailla. Meillä on vankka kokemus eri tapahtumapaikoista ja kattavat verkostot, joiden avulla teemme tapahtumastasi ikimuistoisen.  Odotamme soittoasi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.