Okartek Okartekin osaston ilmava vaikutelma saatiin aikaiseksi selkeillä muodoilla. Osastolle jätettiin vain välttämättömät elementit ja tuote-esittely toteutettiin kaaren alla niin, että tuotteisiin tutustumiseen oli rauhallinen tila, mutta tuotteet jäivät siististi

Jaa

Alihankinta-tapahtumaa vietettiin tällä viikolla. Se oli syksyn suurin yksittäinen tapahtumamme ja erinomainen näyte monipuolisista osastoista, joita pystymme rakentamaan. Ohessa esittelemme neljä rakentamistamme osastoista. Cadworks Cadworksin osastolle toteutettiin huonemainen rakenne, joka

Jaa

Yritykset ovat tärkeä yhteiskunnan perusta. Ne luovat uutta toimintaa, uutta työtä ja takaavat siten yhteiskuntamme hyvinvoinnin. Yrittajanpaiva.fi Tänään 5.9. vietetään Yrittäjän päivää. Tänä päivänä juhlistetaan ansaitusti jokaista maamme yrittäjää. Esittelemme

Jaa

Messualan sesongit ajoittuvat vuosittain kevääseen ja syksyyn. Näin on tietysti myös meillä ja tästä syksystä näyttää muodostuvan tähänastisista kiireisin. Meille syksyn suurin tapahtuma tulee olemaan Tampereen Alihankinta syyskuun lopussa. Kuvat

Jaa
Booth Group aloitti yhteistyön Marlin kanssa

Saimme kunnian toteuttaa Marlin messuosaston viime viikolla Easyfairsin Fastfood & Café & Restaurant -messuille. Yhteistyö alkoi neuvottelujen jälkeen, kun Marli päätti valita Booth Groupin tulevien osastojensa toteuttajaksi. Kävimme keskustelua 3D-visualisoitujen

Jaa
Haetaan yhteistyökumppaneita messurakentajiksi

Booth Group Oy on tapahtumamarkkinoinnin ammattilainen ja uusinta tekniikkaa hyödyntävä suunnittelu- ja toteutuspalveluja tarjoava yritys. Asiakkaitamme ovat sekä kotimaiset että kansainväliset yritykset ja brändit. Vastaamme asiakkaidemme odotuksiin ja mieluummin vielä

Jaa
MyHelsinki-valokirjaimet #2

Tuotimme Visit Helsingille valokirjainteoksen viime vuoden lopussa. MyHelsinki-kirjaimet saavuttivat valtavan näkyvyyden sosiaalisessa mediassa ja teos on ollut erittäin suosittu Helsingin kaupungin eri tapahtumissa. Suuren kysynnän vuoksi teoksesta päätettiin tilata toinenkin kappale,

Jaa
Teemu on Booth Groupin uusin työntekijä

Booth Groupin uusin työntekijä, Teemu Silmu, ehti aloittamaan työt juuri ennen joululomia. Teemun työtehtäviin kuuluu varaston toiminnasta vastaaminen, sekä messurakennus osana tiimiä. Töitä onkin riittänyt sekä varaston puolella että tammikuun

Jaa